Kanavuoren varikon historia
Kanavuoren varikolla on yli 70 vuotta pitkä historia. Tutustu alueen värikkääseen historiikkiin!
Jos haluat lisätietoa, ota yhteyttä!
Soita: 040 054 1393
Varikkotie 153, 40800 Vaajakoski
Kanavuoren varikolla on yli 70 vuotta pitkä historia. Tutustu alueen värikkääseen historiikkiin!
Jos haluat lisätietoa, ota yhteyttä!
Ase- ja ampumatarvikkeet olivat ja ovat edelleen suomalaisen sotavälineteollisuuden avaintuotteita. 1930-luvun loppupuolella puolustusministeriö suositteli ampumatarviketuotantotilojen rakentamista osumavarmoihin kalliotunneleihin. Lapuan tehtaiden hajasijoittaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1938, jolloin alettiin kartoittamaan Keski-Suomesta löytyviä vaihtoehtoja laitoksen sijoituspaikaksi.
Puolustusministeriö määräsi tehtaan rakennettavaksi Jyväskylän maalaiskunnan Kanavuoreen, jonka kallion koeporaukset käynnistettiin vuoden 1938 lopulla ja louhintatyöt välittömästi niiden jälkeen. Talvisodan aikana louhintatyöt olivat vielä käynnissä, ja ne päättyivät heinäkuussa 1940.
Vuoden 1943 lopulla Ähtärin luotiosaston kaikki koneet siirrettiin Kanavuoreen ja helmikuussa 1944 valmistui ensimmäinen kanavuorelainen erä pistoolin patruunoita. Elokuuhun 1944 mennessä Kanavuoressa tuotettiin yhteensä lähes yhdeksän miljoonaa patruunaa.
Vuonna 1949 Asevarikko-osasto 2 muutti Kanavuoreen, jolloin luolastossa alettiin varastoida pääasiassa jalkaväen aseita ja ampumatarvikkeita. 1950-luvulla luolastossa varastoitiin myös kauppa- ja teollisuusministeriön varmuusvarastointimateriaalia sekä linnoituskalustoa.
Vuonna 1963 puolustusministeriö kartoitti ja päätti Kanavuoren alueen rakentamisesta suojeluvarikoksi. Näin ensimmäiset yhdeksän varastorakennusta näkivät päivänvalon. Suojeluvälinevarikko-osasto muutti Jyväskylän Seppälänkankaan tiloista Kanavuoreen vuonna 1966. Esikunta-alue valmistui vuonna 1968.
Yksi kiinteistöhuollon tärkeimmistä tehtävistä oli lämmityksestä huolehtiminen. Luolasto ja asuntomäki lämmitettiin haloilla, ja keskuslämmitykseen kului halkoja vuosittain yli 1600 m3. 1970-luvun loppupuolella aloitettiin varikon lämmityskattiloiden muuntaminen öljykäyttöisiksi.
Vuonna 1974 varikon koko organisaatio sekä henkilöstö kokivat radikaalin muutoksen. Samassa yhteydessä Vaajakosken Kanavuoreen syntyi suojelualan lajivarikko. Näin suojeluala sai oman materiaalinsa tuotantoon ja huoltoon sekä varastointiin keskittyvän laitoksensa. Näissä olosuhteissa syntyi erilaisia suojanaamariprojekteja, jotka työllistivät runsaasti lähialueen asukkaita. Parhaimpina tuotantovuosina alueen työntekijät kokosivat 50 000 kappaletta uusia suojanaamareita.
1980-luku muistetaan kiihtyvän kehityksen vuosikymmenenä. Vaikka yleinen keskustelu ydinaseista pitikin suojelualaa esillä, ei mitään erityisen konkreettista tapahtunut ennen Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta 1986. Katastrofin suuruus ja alueellinen laajuus aiheuttivat nopeita toimenpiteitä säteilynvalvonnan ja yleisen varautumisen sektoreilla. Nämä muutokset heijastuivat luonnollisesti myös Kanavuoren Varikolle.
Jo 1980-luvun alkupuolella säteilymittauskaluston huollot työllistivät varikkoa runsaasti. Ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Kanavuoren Varikko sai käskyn muodostaa ns. suuronnettomuuspaketin, jonka työllistämisvaikutukset olivat jälleen suuret. Myös Upinniemessä sijainneen Suojelukoulun laboratorio liitettiin Kanavuoren suojeluvarikkoon vuonna 1986.
Persianlahden sota vuonna 1991 nosti suojeluajan hetkeksi esille. Uuden, neljännen sukupolven suojanaamarin kehittäminen puolustusvoimien tarpeisiin oli käynnissä 1990-luvun alkuvuosina.
Ensimmäiset prototyypit olivat näytteillä maaliskuussa 1993 ja sarjavalmistukseen päästiin vuoden 1995 aikana. 1.1.1993 Kanavuoren varikko muuttui nimeltään Suojeluvarikoksi, mikä liitti sen kiinteäksi osaksi Materiaalilaitosta. Suojeluvarikon tehtävänä oli “toimia puolustusvoimien Materiaalilaitoksen johtajan alaisena tulosvastuullisena suojelu-, pelastus- ja sääalojen varikkona”.
Koko puolustusvoimiin sekä Kanavuoren Suojeluvarikkoon kohdistuneet rationalisointitoimenpiteet olivat merkittävästi vaikuttaneet henkilöstön vahvuuteen. Puolustusministeriö laati suunnitelman, jonka myötä piti saavuttaa 1400 milj. markan säästöt. Tämä tarkoitti useiden eri varikkojen toimintojen yhtenäistämistä sekä henkilöstöleikkauksia. Vuosikymmenen loppupuolella kokonaisia varuskuntia lakkautettiin.
Osansa sai myös Suojeluvarikko, jonka organisaatiota supistettiin rankalla kädellä, ja vuonna 1997 puolustusvoimat päättivät Kanavuoren Suojeluvarikon liittämisestä osaksi Keuruulle perustettavaa pioneeri- ja suojelualan kehittämiskeskusta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä pitkien selvitystöiden jälkeen uuden Varikon rakennuttaminen olisi ollut paljon kalliimpaa kuin nykyisten ylläpitäminen – Kanavuoren Suojeluvarikko sai jatkaa toimintaansa, toistaiseksi.
Jatko oli piristysruiske koko henkilökunnalle. Sen siivittämänä Kanavuoren Suojeluvarikolle myönnettiin laatujohtamisjärjestelmän sertifikaatti. Siinä todettiin laatujärjestelmän rakennetun AQAP 120 ja ISO 9002 pohjalle. Saavutettu laatusertifikaatti oli varikolle ja sen johdolle iso asia.
Kujanjuoksu päättyi vuoden 2001 selontekoon
Keväällä 2000 Materiaalilaitoksessa käynnistyi sisäinen suunnittelutyö, joka kosketti niin Suojeluvarikon tulevaisuutta kuin toimialan ja siihen kuuluvien muiden varikkojen kohtaloa. Rakennemuutos puolustusvoimissa alkoi jo 1980-luvun lopulla johtamisjärjestelmäuudistuksen ja materiaalilaitosvalmistelujen myötä. Se huipentui vuoden 2001 selontekoon, jonka keskeisin asia oli sodan ajan joukkojen vahvuuden pienentäminen 350 000 vuoteen 2008 mennessä.
Materiaalilaitoksen heinäkuussa 2001 julkaistun esikäskyn mukaan Suojeluvarikko lakkautettaisiin. Muutoksen toimeenpano oli selkeä: “Toiminnot siirretään muille varikoille tai ulkoistetaan ja alueesta luovutaan”. Näin tapahtui 31.12.2003, ja Kanavuoren Suojeluvarikko yhdistettiin Lievestuoreen Varikkoon.
Nykyään Kanavuorta rakennuksineen hallinnoi KOY Vuoriluolat. Esa Polas, Jukka Seppänen ja Marko Taskinen kehittävät perinteitä huokuvaa aluetta liike-elämän tarpeet huomioiden. Alueella toimiville yrityksille luodaan toimintaedellytyksiä unohtamatta yhteistyötä viranomaisten kanssa.